|
Keskiviikko, 19.3.2003 XML saa vaikeudestaan kritiikkiä yhdeltä tekijöistäänXML 1.0 -määrittelyn laatimiseen osallistunut Tim Bray kertoo julkisessa päiväkirjassaan olevan tyytymätön XML-teknologian nykytilaan. Hän kertoo viimeisimmän koodaustuokionsa aikana huomanneen XML:n käsittelyn ärsyttäväksi, aikaa vieväksi ja virhealttiiksi. Bray ei ole ensimmäinen mielipiteensä julkisuuteen tuonut kehittäjä, sillä XML on saanut monet kehittäjät julkaisemaan kirjoituksia teknologian puolesta ja vastaan. Monien kehittäjien mielestä XML on epäonnistunut monissa niissä tavoitteissa, jotka teknologialle suunnitteluvaiheessa asetettiin.
Lue juttu oma, 19.3.2003 00:02. Lähde: tbray.org
|
|
Kommentoi juttua
pitr_, 19.3.2003 12:06:04
Vastaa
On toki hienoa, että XML antaa tähänkin mahdollisuuden, mutta jotenkin tulee mieleen analogia Nokia 2110:sta shampanjavispilänä; toki on hienoa, että noinkin voi tehdä, mutta oliko se (ko. puhelimessa antenni) sitä varten siihen liitetty?
Ainakin itse olen kovasti kiitollinen siitä, että XML schemalla saadaan validoitua käsiteltävä data sekä rakenteen että sisällön osalta, eikä tämän jälkeen itse prosessointi ole vaikeaa.
Ajatus siitä, että pitäisi tehdä prosessointia määrittelemättömällä XML-tiedostolla tuo lähinnä mieleen markkinamiesten kalvot, joissa lukee LDAP... ja joka aiheuttaa sen, että pointy-haired boss huutaa ekstaasissa: "no sittenhän meidän järjestelmät voidaan integroida, kun meillä on LDAP kanssa".
Eli rajapinnoissa XML rokkaa, mutta vain silloin, kun rajapinta on määritelty ja määrittelyä käytetään.
Blob, 19.3.2003 12:13:21
Vastaa
ressu, 19.3.2003 18:34:13
Vastaa
olettaisin että tuo kyseinen henkilö halusi käyttää jotain XPath:in tyylistä hakua tuohon tiedostoon, ja siitä lähteä seuraavaan elementtiin tai johonkin muualle, siten että tuota tiedostoa käsitellään lennosta. Hiukan kuin DOM mutta ilman tuon koko tiedoston lataamista.. ;)
no, toiset tekee asiat vaikeaksi ja toiset todella vaikeaksi, itse pidän XML:stä ja en pidä sen käsittelyä liian vaikeana (ei se helppoakaan ole) ja ainakin se on parempi ratkaisu kuin omat hassun muotoiset tiedostot =)
Krijoitusvihreeni ovat kpiosujattuja.
bungle, 19.3.2003 20:37:54
Vastaa
"See the animal in his cage that you built, are you sure what side you're on?" -- Trent Reznor
äölk, 19.3.2003 13:08:43
Vastaa