Tiistai, 17.6.2008
Yhä useampi bloggaaja vangitaan
Bloggaajia vangitaan globaalisti vuosi vuodelta yhä enemmän. Bloggaajat sortuvat usein arvostelemaan valtiovaltaa ja kertomaan ihmisoikeusrikkomuksista, mikä vie heidät tietyissä valtioissa telkien taakse. Washingtonin yliopiston tutkimuksen mukaan 64 ihmistä on vangittu vuoden 2003 jälkeen heidän ilmaistua mielipiteensä blogeissaan. Määrä on kuitenkin kasvussa, sillä vuonna 2007 pidätettyjen bloggaajien kokonaismäärä kolminkertaistui edelliseen vuoteen verrattuna.
Yli puolet bloggaajien pidätyksistä on suoritettu Kiinassa, Egyptissä ja Iranissa. World Information Access (WIA) -raportin mukaan bloggaajia vangitaan useista eri syistä, mutta pääsääntöisesti he ovat kritisoineet hallituksen toimia. WIA-raportin mukaan pidätykset vain todistavat bloggaamisen poliittisen merkityksen.
WIA-raportti raapii vain jäävuoren pintaa, sillä useista maista ei ole saatavilla todellisia pidätystilastoja. Committee to Protect Bloggers on julkaissut tietoja 344 Burmassa pidätetystä henkilöstä, joista enemmistön uskotaan olevan bloggaajia. WIA ei ole pystynyt vahvistamaan tietoa. Lisäksi kymmenissä valtioissa on käytössä teknisiä menetelmiä, jotka hankaloittavat blogin käyttöä mielipiteenilmaisun välineenä.
Muita aiheeseen liittyviä uutisia
Kommentoi juttua