Torstai, 6.2.2003
Yli 1600 pidätetty verkkolapsipornojahdissa Isossa-Britanniassa
Yli 1600 miestä on pidätetty Ison-Britannin poliisin järjestämässä Operation Oressa, jossa tutkitaan lapsipornon levittämistä Internetissä. Pidätetyistä 46 on osallistunut suoraan lasten hyväksikäyttöön, kertoi tutkintaa johtava poliisiviranomainen BBC:lle. Neljä epäiltyä on jo ehtinyt tehdä itsemurhan. Lisäksi viranomaiset ovat ottaneet huostaan 40 lasta.
Operation Ore on osa USA:ssa alkanutta lapsipornosivustoja koskevaa tutkintaa. Epäillyt henkilöt ovat käyttäneet luottokorttejaan päästäkseen laitonta materiaalia sisältäville sivustoille, joten heidän henkilöllisyyden selvittäminen on viranomaisille suhteellisen helppoa. Ison-Britannian poliisiviranomaiset saivat USA:sta 6500 luottokortin tiedot. Viranomaisten edustajan mukaan voi kulua lähes kaksi vuotta, ennenkuin jokaisen listalla olevan henkilön osallisuus laittomuuksiin on täysin tutkittu.
Muita aiheeseen liittyviä uutisia
Anonyymi kommentoija, 6.2.2003 16:41:00
Laittakaapa googlella vaikka kuvia hakuun sanalla "vauva" tai "lapsi". Onnellisten vanhempien kuvia omasta kullanmurusta. Jokaisen saatavilla, eikä edes haittaa vaikka joku näkee sinun katselevan kuvia, kunhan et tumputa samaan aikaan kun katsot niitä. Jotkut saitit jopa keräävät näitä kuvia sivustoilleen, mistä niitä löytyy sata tai tuhatmäärin.
"Valitettavasti" minulla ei ole tietoa siitä miten suuri osa lapsiporno-kuvista on oikeasti näitä ihan tavallisia kuvia, muistan vain eräästä pedofiilejä käsittelevästä ohjelmasta pedofiilin maininnan, että ne kuvat mitä hän keräilee, ovat ihan tavallisia kuvia lapsista, ei edes alastomista lapsista.
Anonyymi kommentoija, 9.2.2003 14:43:55
siis pelkästään miehiäkö?
Anonyymi kommentoija, 26.6.2004 15:33:07
Me, 6.2.2003 01:05:07
vaikka internetissä on ollut tätä materiaalia jo vuosia ei viranomaiset ole ymmärtäneet sen laajuutta.
Siinä mielessä huono juttu että ilmoittavat julkisuuteen sen että ei kannata näitä hommia tilailla visalla.. nyt kaikki pedofiilit ynm.. alkavat käyttämään jotain muuta tapaa kuten paypal ja muita internetissä toimivia maksupalveluita joista osa saattaa olla hyvinkin anonyymejä..
tällaisista tutkimuksista olisi tosiaankin hyvä pitää edes osa tiedoista salaisena jotta se ei vaikeuttaisi tulevaisuudessa tulevia tutkimuksia ja pidätyksiä.
Suomalaisten Internet operaattoreidenkaan ei tarvitsisi paljon tehdä jotta saisivat pedofiili materiaalin pois levityksistään... uutisryhmissä on ryhmiä joissa tällaista materiaalia levitetään aivan vapaasti.. en tässä ala niitä osoitteineen mainostamaan.. tutkikoot ISPt ne...
njoo.. eletään pois..
www.granstrom.info
Anonyymi kommentoija, 6.2.2003 09:45:22
Tekisi mieli sanoa, että tuon ongelman eteen ei tehdä läheskään kaikkea mitä voidaan.
Anonyymi kommentoija, 6.2.2003 12:09:45
Tekisi mieli sanoa, että tuon ongelman eteen ei tehdä läheskään kaikkea mitä voidaan.
Anonyymi kommentoija, 6.2.2003 12:27:48
Tekisi mieli sanoa, että tuon ongelman eteen ei tehdä läheskään kaikkea mitä voidaan.
Toinen harha on, että Thaimaa olisi jotenkin hirveästi ajasta jäljessä. Kyllä siellä on lainsäädäntö kehittynyt hurjasti, samoin tekniikka.
Veikkaisin siis, että kyllä tapahtuisi paljonkin, jos Pekka Poliisi vain onnistuisi kommunikoimaan näiden huonosti englantia osaavien thaimaalaisten poliisien kanssa. Luulisi kyllä, että asiaa voisi edistää jonkin Interpolin kaltaisen organisaation kautta.
Anonyymi kommentoija, 6.2.2003 13:37:30
presenter, 6.2.2003 06:28:05
Tässä on vain se ongelma, että poliisin resurssit eivät tahdo riittää. Esimerkiksi Isossa-Britanniassa on epäillyt luokiteltu ryhmiin, jossa todennäköisesti vaarallisimmat käydään pidättämässä ensin, eli ne, jotka saattaisivat käydä lasten kimppuun oikeasti. Seuraavaksi sitten ne, jotka ovat "vain" katsoneet lapsipornoa. Lapsipornon katsominen ja/tai tukeminen luottokortilla (tai insesti) on sairainta mitä tiedän.
Anonyymi kommentoija, 6.2.2003 08:59:15
http://www.pela.fi/nettivihje/nettivihje.htm
presenter, 6.2.2003 09:12:35
Anonyymi kommentoija, 6.2.2003 09:47:39
Anonyymi kommentoija, 6.2.2003 12:32:34
Rikollisuus vain painuu vielä syvemmälle maan alle.
Anonyymi kommentoija, 6.2.2003 09:24:39
Minut kyllä hirtetään tästä kommentista, mutta pidän pedofiilejäkin ihmisinä, vaikken insestiä hyväksykään, vaan tuomitsen sen kamalana rikoksena, josta lapsi tulee kärsimään todennäköisesti koko loppuelämänsä.
Anonyymi kommentoija, 6.2.2003 09:56:38
Anonyymi kommentoija, 6.2.2003 10:45:44
Anonyymi kommentoija, 6.2.2003 11:29:28
Tosin pedofiliasta on siellä tullut mainittava ongelma jo täysin syyntakeettomille aikuisillekin. Monet teinit voivat helposti "kostaa" opettajilleen esittämällä tekaistuja syytöksiä koskettelusta ja siveettömästä vihjailusta. Vaikka opettajat myöhemmin todettaisiinkin syyttömiksi on heidän uransa (ja ihmissuhteensa) jo tuhottu.
Tämän takia monet järjestöt suojelevat jo aikuisiakin ohjeillaan, periaatteena onkin se että opettaja (kerhon ohjaaja tms.) ei ikinä saa jäädä kaksin oppilaan kanssa, vaan aina on oltava kaksi aikuista paikalla niin aikuisen kuin lapsenkin suojelemiseksi. Puhumattakaan siitä että opettajat koskisivat fyysisesti millään tavalla oppilaisiinsa.
Tuollainen vaino on jo karkaamasta hiukan käsistä, pedofiilit on maalattu piruiksi ja pedoiksi eikä ymmärretä sitä että lapsen hyväksikäyttäjä on yleensä tämän lähipiiristä. Ainoastaan erittäin harvoin käy lapsen kimppuun täysin tuntematon henkilö ja kuitenkin nämä ovat niitä joita pelätään eniten. Viimeaikoina tapahtuneet lasten murhat (ja seksuaaliset hyväksikäytöt) Briteissä ovatkin paljastuneet läheisten sukulaisten tai perhetuttujen tekemiksi.
Ikävä kyllä lasten täysimittainen suojeleminen säilyttämällä samalla aikuisten oikeusturva on äärimmäisen hankalaa ellei jopa mahdotonta.
Anonyymi kommentoija, 6.2.2003 18:35:11
Niin hirtetään. Tajuatko että niitä lapsia käytetään jo siinä vaiheessa hyväksi kun kuvia otetaan? Ja niin kauan kun on kysyntää, tarjonta ei lopu.
Blackno1, 6.2.2003 11:25:13
-Blackno1
Zache, 6.2.2003 12:58:59
Vaikka en usko että lapsiporno erityisesti ainakaan vähentäisi lasten hyväksikäyttöä, niin ei se kotona runkkaaminen ole siinä mikään suurin ongelma. Paljon suurempana ongelmana tuossa pidän toiminnan aktiivista rahallista tukemista ja ihmisten oikeaa hyväksikäyttöä. Oli ne lapsia tai ei.
Mutta tuon lisäksi netti on pullollaan puhtaasti fiktiivistä materiaalia jonka tuottaminen ei ainakaan ole suoraan vahingoittuanut ketään jonka ääressä ainakin minun puolesta saa ihan vapaasti runkata. Perversioita löytyy niin moneen lähtöön että kuka minä olen niitä kieltämään, kunhan ne eivät vahingoita muita.
Anonyymi kommentoija, 9.2.2003 18:16:21
punkki, 6.2.2003 12:35:07
http://www.mll.fi/kasvattajan_tietokulma/vastuuta_...
kyris, 6.2.2003 09:23:09
USA:ssa onkin juttua tutkimassa kohtuullisen turhautuneita poliiseja, joilla on todisteet ketkä saiteille maksaneet, mutta eivät voi pidättää ketään näistä.
Isossa-Britanniassahann esim. Pete Townsend on ollut kuulusteluissa, ja joutuu oikeuteen kun oli "tutkimusmielessä" käynyt katselemassa materiaalia. IB:ssä ei vain selitykset auta, jo materiaalista maksaminen on rikollista.
Suomessa en tiedä riittäisikö tuo oikeudelle, mutta jos kovalevyltä löytyy kuvia tai muuta materiaalia, niin raastupa häämöttää
Anonyymi kommentoija, 7.2.2003 15:14:34
juhtolv, 8.3.2003 17:14:47