Perjantai, 18.12.2009
YouTube-video toi miljoonasopimuksen Hollywoodiin
Uruguaysta kotoisin oleva Fede Alvarez ei todennäköisesti osannut YouTubeen videoklippiä ladatessaan aavistaa, millainen onnenpotku hänelle tämän teon seurauksena koittaa. Vajaan viiden minuutin mittainen Ataque de Pánico! todettiin sen verran hienoksi tekeleeksi, että Alvarezille tarjottiin Hollywoodista 30 miljoonan dollarin sopimusta, jonka turvin hän voisi laajentaa lyhytelokuvansa täysimittaiseksi elokuvaksi.
Ataque de Pánico! kertoo jättiläismäisten robottien hyökkäyksestä Montevideoon. Lyhytelokuvan budjetti oli vaivaiset 300 dollaria. "Latasin elokuvani torstaina, ja maanantaina sähköpostilaatikkoni oli täynnä viestejä Hollywoodin studioilta", Alvarez kertoi BBC:lle. "Se oli hämmästyttävää, olimme kaikki shokissa", hän jatkoi. Alvarez toteaa hänen esimerkkinsä kertovan, että "kuka tahansa voi tehdä saman".
Alvarez vaikuttaa ilmeisen vaatimattomalta, sillä Ataque de Pánico! on todella näyttävä pläjäys, vaikka pieni budjetti näkyykin selvästi. Esimerkiksi ohjaus ja leikkaus, jotka sujuvat osaavissa käsissä ilman rahaakin, ovat laadukkaasti toteutettu.
Muita aiheeseen liittyviä uutisia
Kommentoi juttua
Anonyymi kommentoija, 18.12.2009 03:45:31
Vastaa
Anonyymi kommentoija, 18.12.2009 10:26:31
Vastaa
Video oli kyllä hieno, erityisesti alku oli loistava.
Anonyymi kommentoija, 25.12.2009 12:59:53
Vastaa
Anonyymi kommentoija, 30.12.2009 12:20:41
Vastaa
Ei sittenkään, vaikka melodiaa tai rytmiä ei käytännössä ole %u2013%u2013 jankuttava 4 sävelen melodia joka toistuu päättymättömällä kasetilla, rytmi yhtä ja samaa %u2013%u2013 harmoniakin olematonta. Dynamiikkaa ja tunnelmointia on jonkin verran, mutta varsinaisesti näillä ansioilla tuota taustaääniraitaa ei oikein musiikiksi voi kutsua.
Minkä tahansa John Williamsinkin satunnaisesti valitut kaksi tahtia sisältäisivät enemmän musiikkia kuin koko tuo Murphyn biisi. Tähän sitten disclaimer, että eipä elokuvamusiikin tehtävänä tuollaisessa tilanteessa välttämättä olekaan olla musiikkia: hyvin tunnnelmaan sopiva taustaääniraita riittää.
Anonyymi kommentoija, 31.12.2009 18:46:38
Vastaa
Anonyymi kommentoija, 3.1.2010 13:54:47
Vastaa
Anonyymi kommentoija, 18.12.2009 10:36:39
Vastaa
Anonyymi kommentoija, 22.12.2009 02:00:53
Vastaa
Anonyymi kommentoija, 22.12.2009 02:05:48
Vastaa
Anonyymi kommentoija, 18.12.2009 11:34:51
Vastaa
Anonyymi kommentoija, 31.12.2009 18:47:38
Vastaa
Anonyymi kommentoija, 18.12.2009 14:00:43
Vastaa
300 dollaria on huono heitto tällaisen hinnaksi, tuohon on uponnut satoja, todennäköisesti tuhansia tunteja, ne maksaa rahaa, vaikkei toki ison elokuvan summissa liikutakaan. Mutta näyttävä oli, joskin hyvin epätasainen laatu. Alkupää visuaalisesti paikoin hyvinkin kömpelö, loppua kohden ihan Hollywood mäiskeeseen rinnastettavia shotteja. Kova on kyllä epäilys miten moinen skaalautuu täysimittaiseksi elokuvaksi, en usko että ajatusta on ollut paljoa efektejä pidemmälle. Tosin samaa voinee sanoa monesta Hollywood tuotannostakin että kaitpa sitä samalla viivalla seisovat.
Anonyymi kommentoija, 21.12.2009 01:00:00
Vastaa
Anonyymi kommentoija, 3.1.2010 13:56:31
Vastaa
jmiettin, 18.12.2009 13:18:04
Vastaa