Kirjaudu

Uutiskirje

Rekisteröidy Sektoriin ja tilaa itsellesi joko aamuisin tai iltaisin ilmestyvä uutiskirje sähköpostiisi.

Maanantai, 15.7.2002

Suomenkielisen OpenOfficen julkaisuversio saatavilla

Avoimeen lähdekoodiin perustuva OpenOffice -toimisto-ohjelmisto on saanut viime aikoina paljon julkisuutta, kun monet tahot ovat arvioineet edullisempia vaihtoehtoja Microsoftin Office-tuoteperheelle. Tähän asti suomenkielinen OpenOffice on perustunut 641c-esiversioon, mutta nyt myös 1.0-julkaisuversio on imuroitavissa openoffice.org-palvelimelta. Toistaiseksi suomenkielinen OpenOffice 1.0 on saatavilla vain Windows- ja Linux-ympäristöihin, mutta myös MacOS X- ja Solaris-versiot ovat tulossa.

OpenOffice 1.0 ei vielä sisällä suomenkielistä oikolukua ja tavutusta, mutta ohjelmiston Linux-versioon ominaisuus on mahdollista lisätä Pasi Ryhäsen kehittämällä Soikko-ohjelmalla. Noin 100 000 sanan perussanaston lisäksi ohjelma tunnistaa perussanastosta muodostetut yhdyssanat ja taivutusmuodot. Soikko tekee tekee sanoista morfologisen analyysin ja kykenee tunnistamaan jopa yli 99,9% kaikista oikein kirjoitetuista sanoista. Lähiaikoina Soikosta julkaistaan Emacs-versio, jonka lisäksi myös Windows-versio on suunnitteilla.

oma, 15.7.2002 00:05. Lähde: Sektori
Rekisteröidy ja kirjaudu sisään, jos haluat kommentoida.

Kommentit ( 13 uutta / 13 )
pistettä.
Näytä vain kommentit joilla on vähintään
kenen mukaan?
Anonyymi kommentoija, 15.7.2002 02:00:57
Pisteet: 0
Onko mielipide Soikon laadusta tietojenkäsittelytieteen laitoksen vai Petri Kutvosen? Tarkkuutta uutisointiin.
Re: kenen mukaan?
Anonyymi kommentoija, 15.7.2002 11:06:33
Pisteet: 0
Onko mielipide Soikon laadusta tietojenkäsittelytieteen laitoksen vai Petri Kutvosen? Tarkkuutta uutisointiin.
Poistunut kaikessa hiljaisuudessa näemmä vielä yöllä paikalla ollut viite.
voiko?
Anonyymi kommentoija, 15.7.2002 15:48:19
Pisteet: 0
Tuossa vieläkään laittaa "paperiarkin" eli se valkoinen alue jolle kirjoitetaan :) keskelle ikkunaa? Eli siis, ei niin kuin nykyään jolloin se on vasemmassa laidassa joka on erittäin ärsyttävää kun käyttää vaikka 1600*1200 resoa.
Soikko
Anonyymi kommentoija, 16.7.2002 09:53:45
Pisteet: 0
Eikö sitä regcomp:ia, mitä tarvitaan soikon asennukseen saa mistään pelkästään? Ei viittis imuttaa koko tajuttoman isoa solver-pakaasia.
Re: Soikko
Anonyymi kommentoija, 16.7.2002 12:53:16
Pisteet: 0
Eikö sitä regcomp:ia, mitä tarvitaan soikon asennukseen saa mistään pelkästään? Ei viittis imuttaa koko tajuttoman isoa solver-pakaasia.
http://www.asmokoskinen.net/OOo/finnish_root/image...

Päivän uutinen:

http://www.turunsanomat.fi/lehti/ts/ta/151181.HTM
Käännös
hsalonen, 15.7.2002 03:57:21
Pisteet: +1
Hyvin valitettavaa on, että käännös on tehty jostain täysin kryptisestä kielestä (olisiko hollanti?). Tällöin ne pari kohtaa, jotka 0641c:ssä oli jätetty suomentamatta, olivat sen verran kauheita, että siirryin suoraan englanninkieliseen versioon.

Toivottavasti tästä on päästy. Muuten kyllä käännöksen laatu oli hyvä. Calc:in funktioita oli suomennettu ja muutenkin vertailukohteena on käytetty erään suuren valmistajan toimistopakettia.

Jos siis haluat suomenkielisen halvan toimistopaketin, tämä on kyllä ykkösvalinta. Itse pitäydyn vielä englanninkielisessä, kunnes olen varma, että käännöskukkaset ovat täysin hävinneet..

--Harri
--Harri
Re: Käännös
Anonyymi kommentoija, 15.7.2002 10:59:46
Pisteet: 0
Hyvin valitettavaa on, että käännös on tehty jostain täysin kryptisestä kielestä (olisiko hollanti?). Tällöin ne pari kohtaa, jotka 0641c:ssä oli jätetty suomentamatta, olivat sen verran kauheita, että siirryin suoraan englanninkieliseen versioon.
Saksasta, taisivat luvata sfnetin linux-ryhmässä oluen jos menuista vielä löytyy muuta kuin suomea. Helppi taisi olla vielä osin englanniksi.
Re: Käännös
Anonyymi kommentoija, 15.7.2002 11:14:15
Pisteet: +1
Saksasta, taisivat luvata sfnetin linux-ryhmässä oluen jos menuista vielä löytyy muuta kuin suomea. Helppi taisi olla vielä osin englanniksi.
URL kyseiseen viestiin:
http://groups.google.com/groups?dq=&hl=en&...
OpenOfficen vakaus
Masa, 15.7.2002 17:48:51
Pisteet: +1
Testasin tuossa englanninkielistä OpenOffice 1.0:aa kuukausi, pari takaperin. Ohjelma vaikutti varsin lupaavalta ominaisuuksiensa puolesta eikä tuntunut mitenkään järkyttävän tahmealta (kone: 900 MHz/256 MB). Ainoa mitä kirjoitellessani silloin kapasin, olivat juuri tavutus ja oikoluku.

Oma OpenOffice-kokeiluni kariutui kuitenkin varsin ikävästi kolme tuntia kirjotettuani erästä hieman tavallista tärkeämpää dokumenttia. Linux on minut tuudittanut turvallisuuden tunteeseen, enkä vaivautunut tallentelemaan kirjoitelmaani välillä (tyhmä kun olen). Työn tehtyäni päätin tallentaa tuotoksen ja valitsin muka viisaasti OpenOfficen tarjoaman oman tiedostoformaatin. Tallennus kuitenkin bugasi kiitettävästi, kaatoi koko sovelluksen ja pyyhki kaikki käyttämänsä väliaikaistiedostot tyhjiksi (tai ainakin oletan niiden olleen OpenOfficen käyttämiä nimien perusteella). En onnistunut mitenkään palauttamaan tekelettäni vaan koko homma piti aloittaa alusta.

Turhautuneena takaiskusta heivasin koko Officen mäkeen ja palasin käyttämään VIM+LaTeX-yhdistelmää, joka ei ainakaan kaadu niin triviaalissa tehtävässä kuin tallentaminen omassa formaatissaan.

Tämä uutinen suomenkielisestä oikoluvusta ja tavutuksesta kuitenkin herätti kiinnostukseni uudelleen ja olisinkin utelias kuulemaan käyttökokemuksista ennen kuin erehdyn taas asentamaan softaa koneelleni.
TeknoHog Re: OpenOfficen vakaus
TeknoHog, 16.7.2002 10:06:27
Pisteet: 0
Turhautuneena takaiskusta heivasin koko Officen mäkeen ja palasin käyttämään VIM+LaTeX-yhdistelmää, joka ei ainakaan kaadu niin triviaalissa tehtävässä kuin tallentaminen omassa formaatissaan. Tämä uutinen suomenkielisestä oikoluvusta ja tavutuksesta kuitenkin herätti kiinnostukseni uudelleen ja olisinkin utelias kuulemaan käyttökokemuksista ennen kuin erehdyn taas asentamaan softaa koneelleni.
Odotellaan Soikon Emacs-versiota ja pysytään siellä vanhalla kunnon LaTeX-puolella. Ellei sitten editorin vaihto tuota harmaita hiuksia :-). Helppo tässä itse puhua jo pitemmän aikaa latex+emacsia käyttäneenä...
-><-
Good shit, huh? Dozer makes it. It's good for two things: degreasing engines and killing brain cells.
Re: OpenOfficen vakaus
keijokk, 16.7.2002 11:21:01
Pisteet: 0
ikä tuntunut mitenkään järkyttävän tahmealta(kone: 900 MHz/256 MB)
Anteeksi mitä?? 900 Mhz kone eikä silti pyöri
sujuvasti? Taitaa meikäläisen koneessa pysyä vielä MS Office 97 (2000 pyörisi sekin hyvin 450mhz koneessa).
Re: OpenOfficen vakaus
Masa, 16.7.2002 12:38:32
Pisteet: 0
Anteeksi mitä?? 900 Mhz kone eikä silti pyöri sujuvasti? Taitaa meikäläisen koneessa pysyä vielä MS Office 97 (2000 pyörisi sekin hyvin 450mhz koneessa).
Sisälukutaito on näköjään vaativampi taito, kuin osasin aavistaakaan ;) Kirjoitin nimenomaan, että "_eikä_ tuntunut mitenkään tahmealta" . Toisin sanoen: OpenOffice 1.0 toimi varsin mukavasti koneellani enkä havainnut työntekoa haittaavaa tahmeutta.
Re: OpenOfficen vakaus
Masa, 16.7.2002 12:41:45
Pisteet: 0
Otetaas vähän takaisin... Huomasin, että alkuperäisessä viestissä sana "järkyttävän" oli pujahtanut mukaan hieman vääristäen alkupeäistä sanomaani... no, siitä huolimatta tähtäimessä oli antaa mielikuva siitä, että OO on työkaluna toimiva.