Kirjaudu

Uutiskirje

Rekisteröidy Sektoriin ja tilaa itsellesi joko aamuisin tai iltaisin ilmestyvä uutiskirje sähköpostiisi.

Maanantai, 14.4.2003

Google numeroina

Internetin suosituimmaksi hakukoneeksi nousseen Googlen liikevaihdosta tai liikevoitosta ei ole saatavilla tarkkoja tietoja, sillä pörssiin listautumattoman yhtiön ei tarvitse niitä julkisesti esitellä. Yhtiö on kuitenkin kertonut olleensa voitollinen jo yhdeksän peräkkäisen vuosineljänneksen ajan. New York Times -lehden saamien tietojen mukaan yhtiön liikevaihto vuonna 2002 oli noin 300 miljoonaa euroa ja tänä vuonna tavoitteena on noin 750 miljoonan euron liikevaihto. Yhtiöllä on nykyään noin 800 työntekijää.

Google käsittelee päivittäin noin 200 miljoonaa hakua. Yhtiö ei ole päivittänyt tietojärjestelmäänsä vuoden 2001 jälkeen, mutta järjestelmän tiedetään koostuvan yli 54 000 palvelimesta, joissa on yhteensä noin 100 000 prosessoria ja 261 000 kovalevyä. Eräiden arvioiden mukaan tietojärjestelmä on maailman suurin. Huhujen mukaan Google ei yksittäisten palvelinkoneiden hajotessa edes yritä korjata niitä, sillä niiden etsiminen vikasietoisesta palvelinklusterista olisi työlästä ja tulisi liian kalliiksi. Järjestelmään voi näin ollen olla kytkettynä satoja tai jopa tuhansia rikkinäisiä palvelimia.

Lue juttu oma, 14.4.2003 00:08. Lähde: nytimes.com
Rekisteröidy ja kirjaudu sisään, jos haluat kommentoida.

Kommentit ( 19 uutta / 19 )
pistettä.
Näytä vain kommentit joilla on vähintään
Tuoretta selainstatistiikkaa Googlen kertomana
Anonyymi kommentoija, 14.4.2003 00:39:28
Pisteet: +1
Googlen statistiikoista on mielenkiintoista seurata esim. eri selainten yleisyyttä, vaikka eivät tarjoakaan tarkkoja lukuja.

Tuoreimman maaliskuun Zeitgeist-listauksen "Web Browsers Used To Access Google"-kategorian mukaan IE5-sarja alkaa olla kuihtumassa Netscapen kanssa marginaaliluokkaan. IE6 on se joka näyttää jylläävän.

Applen Safari näyttäisi puolestaan lisänneen vaihtoehtoselainten suosiota. Vai mikä muu "Other"-kategorian selain olisi lisännyt noin paljon suosiota kuluvan vuoden aikana? Opera lienee väärä vastaus.

http://www.google.com/press/zeitgeist.html
Re: Tuoretta selainstatistiikkaa Googlen kertomana
Anonyymi kommentoija, 14.4.2003 08:17:21
Pisteet: 0
Tuoreimman maaliskuun Zeitgeist-listauksen "Web Browsers Used To Access Google"-kategorian mukaan IE5-sarja alkaa olla kuihtumassa Netscapen kanssa marginaaliluokkaan. IE6 on se joka näyttää jylläävän.
Menee aika jyrkässä kulmassa tuo IE 6. :)
Kyllähän se voi olla totta että Opera on hieman "piilossa", koska sehän esittäytyy joksikin aivan muuksi mitä on mutta ei siitä ole kyllä IE vastustajaa tuossa vertailussa. Kyllä niitä patuja on sen verran jotka hitot välittää jostain vaihtoehto-selaimesta. Itse kyllä käytän Operaa ja olen ollut tyytyväinen sen toimintaan. Uusimmassa 7 versiossakin on kaikenlaisia hienoja karkki-efektejä...
Re: Tuoretta selainstatistiikkaa Googlen kertomana
Anonyymi kommentoija, 14.4.2003 09:56:08
Pisteet: 0
Mielenkiintoista statistiikkaa: 41% käytetyistä käyttöjärjestelmistä on vanhentuneita tai melkein vanhentuneita (Win95, 98 ja NT). Lähitulevaisuudessa tulee paljon käyttiksien vaihto-operaatioita..

Mikä muuten on tuon käyttisosin muut 4%?
Re: Tuoretta selainstatistiikkaa Googlen kertomana
Anonyymi kommentoija, 14.4.2003 10:02:53
Pisteet: 0
Mikä muuten on tuon käyttisosin muut 4%?
linux / *bsd esim...
Re: Tuoretta selainstatistiikkaa Googlen kertomana
Anonyymi kommentoija, 14.4.2003 14:59:30
Pisteet: 0
Mikä muuten on tuon käyttisosin muut 4%?
linux / *bsd esim...
Linuxhan on siellä jo tilastoitu, ja en voi kuvitella että *BSD:tä käytettäisiin työpöydillä Linuxia enemmän.
juhahu Re: Tuoretta selainstatistiikkaa Googlen kertomana
juhahu, 14.4.2003 16:22:53
Pisteet: 0
Mikä muuten on tuon käyttisosin muut 4%?
linux / *bsd esim...
Linuxhan on siellä jo tilastoitu, ja en voi kuvitella että *BSD:tä käytettäisiin työpöydillä Linuxia enemmän.
Ehkä Windows 3.1 ja nämä kämmentietokoneissa olevat käyttikset, onko se sitten Windows CE.
Re: Tuoretta selainstatistiikkaa Googlen kertomana
Anonyymi kommentoija, 14.4.2003 10:04:01
Pisteet: 0
Applen Safari näyttäisi puolestaan lisänneen vaihtoehtoselainten suosiota. Vai mikä muu "Other"-kategorian selain olisi lisännyt noin paljon suosiota kuluvan vuoden aikana? Opera lienee väärä vastaus.
safari lienee väärä vastaus.
mozilla ja sen johdannaiset lienee oikea vastaus.
myöskään unohtamatta konqueroria, galeonia yms.
Re: Tuoretta selainstatistiikkaa Googlen kertomana
Anonyymi kommentoija, 14.4.2003 12:51:02
Pisteet: 0
Applen Safari näyttäisi puolestaan lisänneen vaihtoehtoselainten suosiota. Vai mikä muu "Other"-kategorian selain olisi lisännyt noin paljon suosiota kuluvan vuoden aikana? Opera lienee väärä vastaus.
safari lienee väärä vastaus.
mozilla ja sen johdannaiset lienee oikea vastaus.
myöskään unohtamatta konqueroria, galeonia yms.
Mozilla käsittääkseni tipahtaa browsertagien puolesta kategoriaan NS5 tuossa taulukossa..
Re: Tuoretta selainstatistiikkaa Googlen kertomana
Anonyymi kommentoija, 14.4.2003 14:13:02
Pisteet: 0
Applen Safari näyttäisi puolestaan lisänneen vaihtoehtoselainten suosiota. Vai mikä muu "Other"-kategorian selain olisi lisännyt noin paljon suosiota kuluvan vuoden aikana? Opera lienee väärä vastaus.
safari lienee väärä vastaus.
mozilla ja sen johdannaiset lienee oikea vastaus.
myöskään unohtamatta konqueroria, galeonia yms.
Safari perustuu KDE Konqueriin sorsaan, vaikka ei sillä
nyt sinänsään ole niin väliä. Miljoonia kuitenkin ladattu Applelta jos ole oikein ymmärtänyt.
Re: Tuoretta selainstatistiikkaa Googlen kertomana
Anonyymi kommentoija, 14.4.2003 17:30:04
Pisteet: 0
Miljoonia kuitenkin ladattu Applelta jos ole oikein ymmärtänyt.
"Safari is already an incredible success, with more than 2 million downloads since its launch,? said Steve Jobs, Apple?s CEO. http://www.apple.com/pr/library/2003/apr/11safari....

Safarista tuli muuten tänään beta-versio 2. Sisältäen mm. tabit.
Re: Tuoretta selainstatistiikkaa Googlen kertomana
Anonyymi kommentoija, 14.4.2003 19:28:02
Pisteet: 0
Safarista tuli muuten tänään beta-versio 2.
Siinä on mukava feature, joka avaa bookmarkkien tietyn kansion kaikki linkit omiin tabehinsa: Klikkaat vain ompun kanssa bookmark-kansiota. Varsin kätevää, jos surffailun aluksi tulee tsekattua aina samat saitit.

Toinen vinkki: esim. Sektorin voi lisätä suosikkeihin raahaamalla saitin leiskasta löytyvän ikonin suoraan kansioon. Myös muut linkit voi lisätä näin.

Kolmas vinkki (näitähän näköjään löytyy): Tekstistä voi tehdä suoraan google-hakuja aktivoimalla tekstin ja klikkaamalla hiiren oikeaa nappia (tai yksinappisilla ctrl+klikkaus). Ja Ompun kanssa haku menee uuteen tabiin.
Re: Tuoretta selainstatistiikkaa Googlen kertomana
Anonyymi kommentoija, 17.4.2003 15:51:20
Pisteet: 0
Toinen vinkki: esim. Sektorin voi lisätä suosikkeihin raahaamalla saitin leiskasta löytyvän ikonin suoraan kansioon. Myös muut linkit voi lisätä näin.

Toimii myös IE:s.
epha Re: Tuoretta selainstatistiikkaa Googlen kertomana
epha, 14.4.2003 09:43:28
Pisteet: 0
Applen Safari näyttäisi puolestaan lisänneen vaihtoehtoselainten suosiota. Vai mikä muu "Other"-kategorian selain olisi lisännyt noin paljon suosiota kuluvan vuoden aikana? Opera lienee väärä vastaus.
Miten olisi Mozilla? Juuri asennettiin viikonloppuna mozilla vaihtoehtoselaimeksi IE:n rinnalle lähes 400 koneeseen.
Googlen myllyt
Anonyymi kommentoija, 14.4.2003 12:22:03
Pisteet: 0
Google on alusta alkaen ollut linux käyttäjä.
Kun olen vuosien mittaan seurannut Intelprosessorien kasvua niin se on mennyt n. 4000 - 6000 - 8000 -10000.
Alussa puhuttiin pytyistä myöhemmin prosessorien lukumäärästä
Suurin lukumäärä mitä olen nähnyt on ollut n. 15000.
Alan Cox heitti Vanhalla varovaisesti että tuhansia.

Eiköhän tuohon nytimesin juttuun löydy kohta IT -alan lehdestä tarkennusta.
54k serveriä / 200M hakua?
Anonyymi kommentoija, 14.4.2003 12:59:02
Pisteet: 0
Tuo servereiden määrä kuulostaa hieman tähtitieteelliseltä, vaikka huomioon otettaisiinkin rikkoutuneet serverit, ympäri maailmaa hajautettu järjestelmä (eli siis Googlen serverit eivät käsittääkseni ole paikassa X, vaan ympäri maailmaa löytyy Googlen serverisaleja) ja crawleja tekevät botit. Pikainen matematiikka käyttöön:

200'000'000 / 54'000 = 3'703,703703.. / 1440 =~ 2,57 hakua/serveri/minuutti

Ei liene loadit kovin katossa purkeissa ellen ole sitten unohtanut laskelmista jotain oleellista :-)
Re: 54k serveriä / 200M hakua?
Anonyymi kommentoija, 16.4.2003 13:06:23
Pisteet: 0
Pikainen matematiikka käyttöön: 200'000'000 / 54'000 = 3'703,703703.. / 1440 =~ 2,57 hakua/serveri/minuutti
Ei liene loadit kovin katossa purkeissa ellen ole sitten unohtanut laskelmista jotain oleellista :-)
Unohdit sen, että haut eivät todellakaan jakaudu tasaisesti kaikille servereille. Joten osa servereistä on hieman enemmän tyhjäkäynnillä ja toinen osa taas hieman enemmän käynnillä.

Ja otetaanpa vaikka suomen serveri tarkastelun kohteeksi. Päiväsaikaan ruuhkaa on, ilta-aikaan taas ei. Ainoaa luotettavaa tietoa paljonko hakuja tulee serverille minuutissa saat joko simulaatiosta tai serverin logeja tutkimalla.
jjx Re: 54k serveriä / 200M hakua?
jjx, 17.4.2003 12:29:54
Pisteet: 0
Mielenkiintoisia myös väitteet, että rikkinäinen rauta vain hylättäisiin, koska sen paikantaminen on liian hankalaa. Aika mielenkiintoiset klusteriratkaisut pojilla, jos roska perustuu about standardi rautaan, mutta sieltä ei ole triviaalia löytää hajonnutta konetta.

Kuinkahan paljon jutuista mahtaa olla urbaania legendaa.. Googlea ei tietenkään hirveästi haittaa tuollainen IT seksikäs julkisuus.

-Juha
Hendersson Huomautus veneilijöille
Hendersson, 14.4.2003 01:22:27
Pisteet: 0
Täytyy muistaa selaintilastoja luettaessa, että opera näyttäytyy muulle maailmalle oletuksena jonain muuna selaimena kuin operana. Kuinka moni vaihtaa kyseisen ruksin opera-kohtaan. Minä tein sen juuri äsken, puolentoista vuoden tyytyväisen käytön jälkeen.
Re: Huomautus veneilijöille
eXeonical, 14.4.2003 11:59:55
Pisteet: 0
Täytyy muistaa selaintilastoja luettaessa, että opera näyttäytyy muulle maailmalle oletuksena jonain muuna selaimena kuin operana.
No näyttäytyy ja näyttäytyy, Operan käyttämä http_user_agent stringi ei ole samanlainen kuin IE:n lähettämä vaikka tuo ruksi onkin Operan asetuksista päällä. Operan lähettämä tunnus on samanlainen, kuitenkin sillä erotuksella että loppuun on lisätty Opera teksti.

Tässä on nyt esimerkkinä Operan ja IE:n lähettämät viestit. Operan tunnuksen kirjoitin muistista kun ei nyt tällä koneella ole Operaa testattavana, mutta operan stringi on suurinpiirtein vastaava.

Mozilla/4.0 (compatible; MSIE 6.0; Windows NT 5.0)
Mozilla/4.0 (compatible; MSIE 6.0; Windows NT 5.0), Opera 7.10