Torstai, 13.11.2003
Max Payne 2 vuoden tietotekniikkatuote
Tietotekniikan liitto on myöntänyt tunnustukset suomalaisille IT-alan vahvoille toimijoille. Vuoden Tietotekniikkavaikuttajaksi nimitettiin professori Hannu Jaakkola Tampereen teknillisestä yliopistosta. Vuoden Tietotekniikkatuote on Max Payne -peli ja sen jatko-osa The Fall of Max Payne .
Hannu Jaakkolalle jaettiin tunnustus erityisesti hänen ansioistaan yliopistokeskusmallin kehittämisessä sekä ohjelmistoyritysten liiketoiminnan kehittämisohjelman rakentamisessa. Jaakkola oli muun muuassa käynnistämässä tietotekniikan tutkimuslaitosta vuonna 1985 Tampereen teknillisessä korkeakoulussa. Nykyisin hän toimii Tampereen teknillisen yliopiston Porin yksikössä professorina.
Suomalaisen Remedy Entertainment Oy:n kehittämää Max Payne -peliä on myyty jo yli neljä miljoonaa kappaletta. Lokakuussa 2003 valmistunut jatko-osa The Fall of Max Payne on myös saavuttanut markkinoilla hyvän vastaanoton. "Max Payne 2 on osoitus tuotteen jatkuvuudesta. Peli on myös hyvä esimerkki suomalaisen it-osaamisen huipputasosta maailmanlaajuisestikin. Suomalainen osaaminen pitää pintansa ohjelmistoliiketoiminnan sektorilla", Tietotekniikan liiton toiminnanjohtaja Jouko Ruissalo perustelee.
Lue juttu oma, 13.11.2003 00:08. Lähde: ttlry
Muita aiheeseen liittyviä uutisia
Anonyymi kommentoija, 13.11.2003 10:42:18
Ei, en todellakaan osaa sanoa, mikä ohjelmisto tai tuote olisi tuon tunnustuksen Max Paynen sijaan ansainnut.
Anonyymi kommentoija, 13.11.2003 17:16:06
Anonyymi kommentoija, 18.11.2003 15:42:17
Suomalaisten it-osaajien (yhtiöiden) suurin ongelma lieneekin tämä: tuotteet ovat teknisesti huippua, mutta niiden kaupallistaminen, jakelu ja myynti, on se heikoin lenkki. Pätee erityisesti pieniin yrityksiin (Remedy tosiaan on "nyrkkipaja" alle 20 työntekijällään).
feenix, 13.11.2003 12:00:22
Anonyymi kommentoija, 13.11.2003 12:11:50
feenix, 13.11.2003 13:29:53
Rizzo, 13.11.2003 15:35:18
Anonyymi kommentoija, 13.11.2003 21:01:59
Fsecure AntiVirus itselläni on ainakin asennettuna koneella kuten myös SSH secure shell file transu clientti.
Suurin osa suomalaisista ohjelmistoista joihin itse olen tutustunut ansaitsisi kyllä "Vuosituhannen mahtavin purkkaviritelmä" palkinnon. Kaikkien ei tietenkään tätä tarvitse allekirjoittaa, se nyt on vain henk.koht. mielipiteeni.
weicco, 14.11.2003 14:38:44
asdfghjklz, 13.11.2003 13:26:49
Anonyymi kommentoija, 13.11.2003 15:22:54
Anonyymi kommentoija, 13.11.2003 15:42:33
Stormy, 14.11.2003 10:08:38
Passeli ei minusta ole upea. Sitä vain markkinoidaan kovasti, siksi jengi ei muita tiedäkään, vaikka niitä on, esim. Finhansa, joka on varsin pätevä ohjelmisto, olen käyttänyt.
Anonyymi kommentoija, 14.12.2003 12:36:17
Kyseessä on alunperin ruotsalainen, nykyisin englantiin rekisteröity, softafirma joka myy samaa tuotetta n. 10:llä eri kielelle käännettynä.
- VK
feenix, 14.11.2003 10:57:17
Stormy, 15.11.2003 18:47:52
Anonyymi kommentoija, 13.11.2003 10:54:41
Max Payne on tällä hetkellä suomen tunnetuin kulttuuri -tuote. Kyllä siitä palkita pitää.