Kirjaudu

Uutiskirje

Rekisteröidy Sektoriin ja tilaa itsellesi joko aamuisin tai iltaisin ilmestyvä uutiskirje sähköpostiisi.

Keskiviikko, 6.6.2007

EFFI: Urkintalaki jäi epämääräiseksi

Electronic Frontier Finland ry (EFFI) vaatii edelleen tarkennuksia esitykseen uudeksi sähköisen viestinnän tietosuojalaiksi ("urkintalaki"). Esitys urkintalaiksi sisältyy viestintäministeriön asettaman työryhmän eilen julkaisemaan mietintöön. Mietintöä valmistelemassa on ollut lähinnä ay-liikkeen ja työnantajien edustajia. Urkintalaki kattaisi laajasti kaiken sähköisen viestinnän eli sähköpostin lisäksi mm. VoIP-puhelut ja vertaisverkkojen käyttö kuuluisivat sen piiriin.

"Urkintalaista on sentään poistettu kaikista törkeimmät ylilyönnit. Samoin lakiin lisätty periaate tunnistetietojen käytön viimekätisyydestä on sinänsä kannatettava. Valitettavasti lakiin on kuitenkin jäänyt runsaasti tulkinnanvaraisia säännöksiä, jotka tekevät sen käytännön vaikutuksien arvioinnin hankalaksi. Urkintalaki ei nykymuodossaan täytä perustuslain edellyttämää täsmällisyyttä viestinnän yksityisyyteen puuttumiselle", toteaa EFFI:n varapuheenjohtaja Ville Oksanen.

EFFIn mielestä hyvä esimerkki lain epätäsmällisyydestä löytyy manuaalisen seurannan oikeuttamista koskevasta säännöksestä, jonka mukaan tarkkailu on mm. sallittu jos "automaattisen hakutoiminnon avulla on havaittu viestinnässä poikkeama" tai jos "muutoin yleisesti havaittavissa olevien seikkojen perusteella on syntynyt perusteltu syy epäillä." Järjestön näkemyksen mukaan nämä kriteerit mahdollistavat käytännössä aina seurannan aloittamisen.

Lue juttu K2, 6.6.2007 00:06. Lähde: EFFI
Rekisteröidy ja kirjaudu sisään, jos haluat kommentoida.

Kommentit ( 14 uutta / 14 )
pistettä.
Näytä vain kommentit joilla on vähintään
Rousku Re: EFFI: Urkintalaki jäi...
Rousku, 6.6.2007 22:43:52
Pisteet: +1
Eiköhän yrityksille paljon suurempi tietoturvariski ole se ihan tavallinen työsähköpostien lähettely. Järkyttävän isoja kauppoja suunnitellaan ja toteutetaan sähköpostin välityksellä, eikä yhdenkään yrityspomon päähän tunnu mahtuvan että nehän matkaavat ihan selkokielisinä Internetin lävitse.

Onhan noita kryptauksia, mutta tosiasia on etteivät ne tule yleiseen käyttöön ennen kuin Microsoft pistää sellaisen vakiona Outlookiin.
Pisterajan alittavia kommentteja piilossa.
jsusi Re: EKA
jsusi, 6.6.2007 08:17:21
Pisteet: 0
EFFI Urkkii vessanpönttöön.
Well done, sir! Erinomaisen hyvin perusteltua mielipiteen jakamista, kuten turhan usein EFFI:stä mielipiteitään laukovilla. Harmittaako sinua kenties se, että jotakuta vielä huolestuttaa myös sinun oikeutesi?
jomppa Re: EKA
jomppa, 6.6.2007 10:59:38
Pisteet: 0
EFFI Urkkii vessanpönttöön.
Well done, sir! Erinomaisen hyvin perusteltua mielipiteen jakamista, kuten turhan usein EFFI:stä mielipiteitään laukovilla. Harmittaako sinua kenties se, että jotakuta vielä huolestuttaa myös sinun oikeutesi?
Tuskin tämä laki kenenkään oikeuksia vie. Tuskin kukaan "vuotaja" on niin tyhmä, että käyttäisi yrityksen tarjoamaa omaa sähköpostiaan kun ilmaisia, turvallisia vaihtoehtoja on saatavilla. Ja yksityisviestejä varten kannattaa muutenkin hankkia toinen osoite, jo käytännön syistä. Eli mitä jää jäljelle: normaaliin työhön liittyvä sähköposti, jonka tunnistetietoja Nokia saa nyt sitten luvallisesti katsella (ettei tarvitse enää luvattomasti urkkia ja maksaa voitelurahoja kunnes asia on vanhentunut). Tuosta urkinnasta työntekijä saa vielä ilmoituksen, jonka jälkeen kannattaakin hakea mukavampaa työympäristöä.
Datamike Re: EKA
Datamike, 6.6.2007 19:01:36
Pisteet: 0
Tuskin tämä laki kenenkään oikeuksia vie. Tuskin kukaan "vuotaja" on niin tyhmä, että käyttäisi yrityksen tarjoamaa omaa sähköpostiaan kun ilmaisia, turvallisia vaihtoehtoja on saatavilla.
Luulen että tietokone.fi sanoi sen parhaiten:

Quote:
Ymmärtämättä jää, ainakin minulta, että mistä löytyvät ne urpoa yksinkertaisemmat työntekijät, jotka vuotavat salassa pidettäviä asioita työsähköpostinsa kautta? Ja että miten tällaisille tampioille vielä uskotaan "yrityksen liiketoiminnan kannalta keskeisiä yrityssalaisuuksia"?
"Given enough eyeballs, all bugs are shallow."
Re: EKA
hooligan, 6.6.2007 11:31:50
Pisteet: 0
Julkaiseeko näitä effin juttuja mikään muu kuin sektori ja yhdistyksen omat kotisivut? :)
Re: EKA
K2, 6.6.2007 12:14:47
Pisteet: 0
Julkaiseeko näitä effin juttuja mikään muu kuin sektori ja yhdistyksen omat kotisivut? :)
Eipä kai, en vaivaa sillä päätäni. Samasta aiheesta kyllä kirjoittavat muutkin:

http://www.tietokone.fi/uutta/uutinen.asp?news_id=...
http://www.digitoday.fi/page.php?page_id=11&ne...
http://mikropc.net/uutiset/index.jsp?categoryId=at...

Näillä kolmella on näkemys varsin erilainen ja ilmeisesti he ovat saaneet tiedotteen suoraan lain laatijoilta. Me emme jostain kumman syystä kuulu heidän postituslistalleen, vaikka muuten uutistiedotetta pukkaa täysin IT-alaan kuulumattomiltakin aihealueilta. Eiköhän se loppujen lopuksi ole ihan hyvä vaan, että EFFI:n kriittisetkin mielipiteet saavat julkisuutta. MikroPC:n mukaan tämä uusi lakiehdotus kirvoittaa aplodeja, mutta käsittääkseni EFFI ei ole mukana taputtamassa käsiään.
Datamike Re: EKA
Datamike, 6.6.2007 18:59:29
Pisteet: +1
Onko effi ollut koskaan tyytyväinen mihinkään? Kuka muistaa?
Onko kansalla koskaan ollut syytä olla tyytyväinen lainlaatijoihin? Kuka muistaa?
"Given enough eyeballs, all bugs are shallow."