Keskiviikko, 14.5.2008
Laittomien ohjelmistojen käyttö vähentynyt
Ohjelmistovalmistajien etujärjestön Business Software Alliancen (BSA) mukaan ohjelmistopiratismi väheni Suomessa viime vuonna kaksi prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Suomen piratismiprosentti on 25, eli joka neljäs ohjelmisto on laiton. Piratismin aiheuttamat menetykset sen sijaan kasvoivat 7,5 miljoonaa euroa edellisvuoteen verrattuna. Vuonna 2007 sen aiheuttamat tappiot olivat Suomessa yli 100 miljoonaa euroa. '
BSA julkisti tänään kansainvälistä ohjelmistopiratismia koskevan tutkimuksen. Tutkimus kattaa 108 maata, ja sen on toteuttanut tutkimusyhtiö IDC. Kansainvälisesti trendi on samansuuntainen kuin Suomessa: ohjelmistopiratismi oli suurimmassa osassa maita laskusuunnassa.
Ohjelmistopiratismi on vähentynyt Suomessa tasaisesti, joskin hitaasti, vuodesta 2003. Tuolloin piratismiprosentti oli 31. BSA:n toiminta on saanut Suomessa tukea myös lainsäätäjiltä. Tammikuussa tuli maassamme voimaan rikoslain muutos, jonka myötä yritykset voidaan asettaa vastuuseen tekijänoikeuslakien rikkomisesta. Yrityksen toiminnassa tehdystä tekijänoikeusrikoksesta voidaan määrätä yritykselle yhteisösakko.
Muita aiheeseen liittyviä uutisia
Lord12, 14.5.2008 22:06:20
Nojoo, täytyyhän BSA:n jollain tavalla hehkuttaa suuria summia, että hekin saavat leipänsä ohjelmisto bisneksessä. Loisia ovat, imo.
Sectoid, 14.5.2008 21:54:27
Uutisen luettuani aloin miettimään, että mistähän nuo 100 miljoonan tappiot on oikeasti ravistettu, koska ajattelin että ei ne nyt oikeasti voi olla niin röyhkeitä että ilmoittaisivat piraattikopioiden markkinahinnan suoraan yritysten tappioina. Olin väärässä.
BSA:n sivuilta tosiaan löytyy tuo tutkimus ja sieltä löytyy myös dokumentti, jossa kerrotaan tutkimuksessa käytetyistä metodologioista. Sieltä mainitaan sitten tämä huippuekonomien kehittämä hienostunut kaava tappioiden laskemiseen:
"The retail value of pirated software is calculated using the size of the legitimate software market and the piracy rate. The actual formula is: Value of Pirated Software = (Legitimate Market) / (1-Piracy Rate) - Legitimate Market. [...]
IDC's value of pirated software represents the 'losses' to the industry, including revenues to both international and local in-country software vendors and mark-up to local distributors and retailers."
Pistää vihaksi tuollainen röyhkeys.
No, onneksi viime kuussa sai edes pientä mediahuomiota tämä mielestäni hieman realistisempi kannanotto piratismin aiheuttamiin kustannuksiin:
http://www.ox.ac.uk/media/news_stories/2008/080317...
Mika Teräs, 18.5.2008 11:19:42
101010, 16.5.2008 23:23:08
Otus, 14.5.2008 14:14:18
Hassua oikeastaan tämä tappioiden laskeminen. Jos vaikka warettaisin adobelta jonkun softan(jota en edes käyttäisi) niin Adoben kassasta varmaan katoaa kyseinen summa rahaa, eli tulee tappiota :P
Täytyypä warettaa monta kertaa se sama ohjelma niin menee adobe konkurssiin.
Buzer, 14.5.2008 19:49:50
Mika Teräs, 14.5.2008 19:15:18
Täytyypä warettaa monta kertaa se sama ohjelma niin menee adobe konkurssiin.
olmari, 14.5.2008 19:30:22
maakorpi, 15.5.2008 10:22:53
Kexi, 15.5.2008 22:53:35
Tuo esimerkkisi on kyllä ymmärrettävää tuotteiden kohdalla joista ei trial versioita ole saatavilla.
Mutta pitää muistaa että BSAta ei voisi vähempää kiinnostaa mitä yksityiset ihmiset kotonaan puuhailevat, niin kauan kun et myy niitä warettamiasi ohjelmia. BSA organisaationa valvoo ettei yritykset käytä laittomasti lisensoimattomia ohjelmia.
bungle, 16.5.2008 08:29:03
BSA:ta kyllä on kiinnostanut myös yksityiset (ainakin pelottelu mielessä). Heillähän on ollut monta valheelliseen viestintään perustuvaa peloittelukampanjaa, joita mm. sektori on lukijoilleen syöttänyt totuutena.
"See the animal in his cage that you built, are you sure what side you're on?" -- Trent Reznor
K2, 19.5.2008 14:38:32
(Päivän paras läppä, kiitos.)
Otus, 17.5.2008 20:10:33