Torstai, 15.5.2008
Roskapostista jättikorvaukset MySpacelle
MySpacelle on myönnetty oikeudessa peräti 234 miljoonan dollarin korvaukset verkkoyhteisöä piinanneista roskaviesteistä. Oikeudenkäynti oli mutkaton, sillä syytetyt Sanford Wallace ja Walter Rines eivät vaivaantuneet paikalle ollenkaan. Kyseessä on kaikkien aikojen suurin rahallinen korvaus, joka on langetettu joko roskasähköpostista tai muusta ei-toivotusta nettiviestinnästä. Asiantuntijoiden mukaan MySpacella ei kuitenkaan ole juuri minkäänlaisia mahdollisuuksia saada sille myönnettyjä korvauksia.
Wallace ja Rines loivat yhdessä uusia tunnuksia MySpaceen sekä kaappasivat haltuunsa muiden käyttäjätunnuksia, joita käytettiin roskaviestien lähettämiseen. Varastetut tunnukset olivat tehokkaita, sillä käyttäjät luulivat saavansa viestit kavereiltaan. Syyttäjien mukaan kaksikko lähetti yhteensä 723 925 roskaviestiä MySpacen käyttäjille. Vuonna 2003 annetun USA:n roskapostilain mukaan jokaisesta roskapostista on oikeus vaatia jopa 300 dollarin korvaus, mikäli viesti on lähetetty tietoisesti. (Maallikon oikeustajulla ajatellen ainakin osa korvauksista tulisi osoittaa viestien vastaanottajille. -toim. huom.)
Muita aiheeseen liittyviä uutisia
Me, 15.5.2008 01:51:03
njoo.. eletään pois..
www.granstrom.info
wally, 15.5.2008 15:05:23